Virtuaalitodellisuus

Virtuaalitodellisuuden vaikutus ostamiseen

Yleistyneet lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus vaikuttavat suuresti ostamiseen, mutta hyvin erilailla kuin ehkä ajattelit.

Matkaansa helposti viettelevät ihanat visiot joita virtuaali- ja lisätyn todellisuuden laseja kehittävät yritykset (esimerkiksi HTC, Facebook ja Microsoft) esittelevät mielellään lennokkailla videoillaan, miettiessämme tulevaisuuden ostotapahtumaa, saattaessamme kuvitella itsemme vaeltemassa virtuaalimaailman ostoskeskusten käytävillä tai sovittelemassa digitaalisesti luotuja vaatteita – kuvittelemme jo silmänurkkaamme kananmunien alkuperäismerkinnät ja kuljetusreitin.

Karamellisoidut teknologian mahdollisuudet peittävät alleen kuitenkin jotakin suurempaan ja lopulta tylsemmän muutoksen.

Tarpeen muodostumista kohti

Yritykset ovat pyrkineet pitkään pääsemään lähemmäs ostoimpulssin syntyhetkeä ja asiakkaiden tarpeita. Uusi teknologia onkin auttanut yrityksiä poistamaan kitkaa ostoprosesseista ja hivuttautumaan lähemmäksi ostotapahtuman alkulähdettä.

Esimerkiksi aikoinaan postimyynti pyrki siirtämään ostamisen kotiin, nettikauppa teki ostamisesta ja maksamisesta vaivattomampaa ja nopeampaa. Sosiaalisen median palvelut haluavat mahdollistaa ostotapahtuman omille alustoilleen, joilla ihmiset muutenkin viettävät paljon aikaansa. Kiinassa WeChat-applikaatio on vaivattomuudellaan kaapannut suuren osan kaikesta ostamisesta itselleen.

Olemme päästäneet yritykset lähemmäs tarpeitamme ja mielihalujamme, koska vastalahjaksi ne ovat uusien teknologioiden avulla kyenneet lupaamaan meille kolme ihmettä:

  1. Helppous:
    Niin hassulta kuin se nyt tuntuukin, vielä muutamia vuosia sitten oikeiden tuotteiden ja palveluiden löytäminen oli hyvin haastavaa. Ja ostaminen saattoi olla täysin mahdotonta.
  2. Nopeus:
    Tuotteiden toimittaminen on muuttunut jo niin nopeaksi, että emme enää puhu päivistä tai tunneista, vaan minuuteista. Esimerkiksi Amazon Instant Pickup lupaa tuotteen olevan noudettavissa 2 minuutissa.
  3. Luonnollisuus:
    Ostamisen siirtyminen mobiilialustoille on mahdollistanut kaupat juuri silloin, kun mieliteko iskee. Kun sohvalla maatessasi keksit tarvitsevasi uuden television, sen ostaminen käy samasta vaaka-asennosta.

Yritykset ovat halunneet poistaa matkalta kaiken kitkan, jotta ostaminen olisi välitön jatkumo halusta ostopäätökseen.

Viimeisimpinä oston avustajina markkinoille ovat tulleet tekoälyllä varustetut kaiuttimet, esimerkiksi Amazon Echo ja Google Home. Ne tekevät ostamisesta vielä helpompaa luottamalla luonnollisimpaan kommunikaatiomuotoomme – puheeseen. Heti, kun asia tulee mieleesi, voit huudahtaa “Hey Google tai Hey Alexa” ja pyytää lisäämään toiveesi ostoslistalle. Mikä voisi enää olla sen helpompaa, nopeampaa tai luonnollisempaa?

Data-aarre

Virtuaali- ja lisätty todellisuus voivat synnyttää asiakkaille paljon uusia palvelumuotoja, mutta yrityksille ne tarjoavat jälleen yhden tavan olla lähempänä ihmisten tarpeiden alkulähdettä.

Kaikki erilaiset digitaaliset ympäristöt ja kommunikaatiokanavat synnyttävät meistä kaikista miljoonittain datapisteitä. Oppivat algoritmit ja tekoäly voivat luoda datasta yrityksille neljännen tavan lähestyä halujamme – ennakoivasti.

  1. Ennakointi:

Aikaisemmin yritykset ovat päässeet kiinni ostotapahtumaan ihmisen aloitteesta. Nyt, datavirtoja yhdistelemällä, yritykset pääsevät syvemmälle asiakkaidensa mieliin ja pystyvät ennakoimaan heidän tarpeitaan jo ennen kuin asiakkaat itse käynnistävät aktiivisen ostotapahtuman.

Ennakointiin tarvitaan paljon dataa. Mitä enemmän yrityksille kertyy dataa asiakkaistaan, sitä paremmin ne pystyvät ennakoimaan tulevaa. Kerätäkseen paljon dataa, yrityksellä on oltava välineitä tuottaa uusia jatkuvia datavirtoja ihmisten tarpeista ja toiminnasta. Ja virtuaali- ja lisätty todellisuus ovat datan aarre-aittoja.

Yhteenveto

Lisätty- ja virtuaalitodellisuus voivat luoda uusia elämyksellisiä markkinoinnin muotoja ja ne voivat tuoda asiakkaalle tietoa juuri oikealla hetkellä. Mutta suurin muutos näiden uusien välineiden käytössä on uuden datavirran synnyttäminen. Se auttaa yrityksiä pääsemään yhä lähemmäs ihmisten tarpeen syntyhetkeä – ja jopa aikaan ennen tarpeen syntymistä.